ruoho harjoittelee ensi-iltaa varten tukka kasvaa tämä on kenraali ja viimeinen kerta en odota come-backiä olenko kehittynyt valottanut liikaa muistikuviani olin leijonien kanssa areenalle heitetty sirkushuvi mutta leipä kirjoituskoneen näppäimistö kuin keisari amfiteatterin katsomossa käänsi alas peukalonsa nähtyäsi elämää nähtyäsi sen alasti katsottuasi sen kasvoja kuolemaa silmästä silmään sen rintoja ja reisiä sen reisiä enemmän myöhemmin pidät sen takapuolesta siitä mistä kaikki alkoi jos kaikki alkoi siitä kun maailmankaikkeus alkoi niitä jotka roikkuvat hirressä ilmassa tyhjän tähden turhan panttina niitä ei syö tikapuut tikka koputtaa puuta en minä punaisten lyhtyjen kadulla apinan vuonna taivaan koira syö auringon ja minä pidän teistä maitotien kamiinan hehkussa minä valvon koko yön kipinävartiossa aamulla jumalankuva on valmis sinä olet kostea ja valmis kuin nurmi kuin nurmen hautakumpujen alla sinun rintojesi alla jumalankuvain synnyttäjä lepää syntymätön kuollut maito yhdeksän kuuta sinä dreijaat savea saviastiaa joka huutaa kun se sukeltaa toiseen dreijaan tähän julmaan savenpolttouuniin missä illalla jumalankuva on valmis valmis kuin nurmi jokainen kyynel tekee minusta raskaamman jokainen kevyemmän täysi käsi tyhjä silittää Bereniken hiuksia juuri nyt en ole onneton hullujenhuoneen katolla liehuu sinivalkoinen taivas minä on maailmaansa muuttamassa minä on maailmaansa muuttamassa linnun lailla tavaratta potilaat syö aurinkoa ja lipputangon päässä lapussa lukee tähän päättyy aurinkokunta lakaisen rippeeni kasaan syyt tutkittuaan hän tutki terän ja iski iskemistään iskemästä päästyään hän tiesi seuraukset sen miten päivä halkesi yhdellä iskulla illalla hän seisoi taivaan portilla meren rannalla avatulla haudalla rummun pärinän kuultuaan hän otti happipullon selästä ja astui sisään ylös ja alas kurkien kyntämän pellon keinuva vilja heilimöi sataa lunta tilaan unohduksen liian monta samanlaista rakkautta kyyneleitä jäillä ja laskun sitten nousen ja lähden ajan karja yhä laitumella yöt ja päivät minua märehtivät friisiläiset lehmät ja sänky miten motitan ilon miten sen laukaisen miten vyörytän murhetta rinnassani kasvaa särkynyt sydän kun muistan miten silitin lasta meissä lapseksi taas tuskan terällä viilletty hyvin auki suolattu haava mielessäni yön vedet kaikkeuden kosteus silmissäni tuleentunut ilo lakoontunut kädessä kädet ainoa tosi pääoma pää päässä jalassa jalat juna meni kiven sisään tunneliin siellä asema on huone ja keittiö ja kirjojen kansien satulakattojen alla ovat akvarellit unet joihin pääsen lastenlipulla kuun vierashuone on vieraita täysi minkä kuun minkä tähden miksi elämä on aina ollut eteinen meidän lihaimme salvos kaunis vedenpitävä patsas savisella jalustalla on tosi totta hetken varjo sovittaa meitä päälleen tähtitaivaan alla joka on sarana joku sahaa poikki linnunlaulua